Ensimmäinen vaihtoehto, totesi meitin
vaihtari. Siis meidän kylä ja meidän koti teini-ikäiselle. Asumme maaseudulla
8,5 kilometrin päässä "kylältä", eli "kaukana sivistyksestä”. Halusimme rakentaa maaseudulle, asuttuamme jokusen vuoden ”akvaariossa” (joka puolella tontin rajassa
kiinni naapuri; edessä, takana ja sivuilla). Vaihtari sai oman huoneen, josta
näkymä takapihalle ja jonka ikkunasta voi seurata mm. supikoiria. Nyt opittiin ettei
17-vuotiasta voi vähempää kiinnostaa supikoirat tai mitkään muutkaan ”elukat”
mitä täällä vipeltää. Musta kun niitä oli niin kiva seurata iltaisin tietsikan
äärestä J Nyt kun työhuoneen paikka vaihdettiin
joudun kestään yhä röyhkeimmiksi tulleita oravia.
Kävimme sunnuntaina pienellä kävelylenkillä vaihtaripoikamme
kanssa ja tuli puhe etäisyyksistä niin Suomessa kuin Itävallassa.
Harvaan asuttuhan tämä seutu on, kuten koko Suomi, siitä kunnan virkamiehet
pitävät erinomaisesti huolta. Toki Itävalta on pienempi
valtio. Asukkaita on kuitenkin ~8,4
miljoonaa ja asukastiheys on 100 asukasta neliökilometriä kohti. Arvatkaa mikä asukastiheys
on Suomessa? Wikipedia sanoo, että "suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä
neliökilometrillä", hah! Suomen asukasluku on jonkin verran pienempi (5,4
miljoonaa), mutta silti. Miksi kaikkien pitää pakkautua yhteen? Etenkin kun
olisi maaseutua minne rakentaa. Tähän on varmasti tuhat ja yksi selitystä,
mutta en silti ymmärrä.
Vaihtarimme asuu myös omakotitalossa maaseudulla.
Maaseutu on kuitenkin melko suhteellinen käsite Itävallassa. Hän asuu pienessä
tiiviissä kylässä, jossa talot on rakennettu hyvin lähekkäin kuten jokainen Keski-Euroopassa
kierrellyt tietää. Toki etäisyydet sielläkin on pitkiä joissain paikoin. Mutta
meidän kylä on teini-ikäiselle kammotus J Totta
on, että täältä korvesta ei kulje enää edes bussit puoli kuuden jälkeen (ja
päivälläkin harvoin), saatikka viikonloppuisin, jolloin ei mene yhtäkään bussia
mihinkään suuntaan. Sitten ihmetellään kun maaseutu autioituu!
On Suomessa toki positiivisiakin asioita. Se
mitä vaihtari veisi Suomesta Itävaltaan on opettajat ja opetusmenetelmät sekä teknologia
mitä täällä käytetään. Enpä ollut ajatellut, että esimerkiksi projektori,
dokumenttikamera, tietsikat sun muut, saatikka se, että joissain lukiossa
opiskelijoilla omat Ipadit tm., tietokoneluokka, jonne voi tauoilla mennä
koneelle tms. on yleistä Suomessa, mutta ei todellakaan Keski-Euroopassa. Minä
kun olen pitänyt Suomea takapajulana! Lisäksi täällä opettajalta voi mennä
kysymään apua milloin vain toisin kuin Itävallassa jossa opettajaa kunnioitetaan
aivan eritavalla kuin täällä. Ehkä Suomessa olisi tämän suhteen jotain
opittavaa? Kurssimuotoinen lukio oli aluksi kauhistus. Ihmetytti miten oikein tutustuu keneenkään
kunnolla, kun kurssit vaihtuu, ihmiset tulee ja menee. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt vaihtaria saamasta roppakaupalla kavereita alkukankeuden jälkeen, ja
löytyipä jopa tyttöystävä toisesta lukiosta. Nyt jälkeenpäin kurssimuotoinen
lukiokin on parempi kuin itävaltalainen systeemi, jossa kokeita ja isoja
harjoitustöitä on koko ajan. Jännityksellä seurataan mitä tuleman pitää kun
tulee kotiin lähtö tammikuussa J
Vaikea tietää mitä liikkuu 17-vuotiaan
pääkopassa kun ei ole itsellä vielä tuon ikäistä, mutta tässähän sitä opitaan
mitä tuleman pitää – tuplaten. Paljon on opittu viimeisten neljän kuukauden
aikana puolin sun toisin. Nyt muistan muistuttaa vaihtariamme, jos valittaa vielä
etäisyydestä, että ole onnellinen ettet asu meiltä vielä 15 kilometriä
eteenpäin, missä asustelee japanilainen vaihtarityttö (tosin viihtyen ihan
hyvin). Kun on tottunut viettään viikonloppunsa Wienissä, Tamperekin saattaa
tuntua tuppukylältä, saati sitten meidän kylä J Meitä kun on monenlaisia.
Niin, mustamakkarakaan ei ollut mikään ”uutuus”,
Itävallassa on vastaavanlaista. Pitää varmaan syöttää vielä mämmiä.
Tuskin sitä Keski-Euroopassa on?
