Vauhdikas kesä! Sukulaistapaamisia, uusia tuttavuuksia ja tempauksia

Nyt on ollut todella tapahtumarikas kesä! Emäntä vaan ei ole päässyt kirjoitteleen kuulumisia aiemmin, kun on telonut kuulemma hiirikätensä mokoma. Oon yrittänyt parhaani mukaan pitää vauhtia yllä täällä, vaikka kovasti olen rauhoittunutkin. Pääsin heinäkuussa lomalle Sastamalaan Tyttöä katsoon. Kyllä se mut vielä muisti. Voi sitä riemua kun nähtiin!  Mikä parhainta, lomalla pääsin suoraan laiturilta uimaan. Täällä kun pitää mennä rannasta, enkä mä oikein ehdi uida kun rannalla on niin paljon muiden koirien hajuja.

Mä olen oppinut ilmaisemaan oikein itseäni, jotta ymmärtävät mitä mä haluan. Olen kova poika juttelemaan! Vonkumiseksi ne sitä tosin sanovat, mutta taitavat kyllä ymmärtää milloin haluan lenkille, milloin rapsutusta ja milloin kepillä leikkimistä. Naapurin Paavon kanssa me jutellaan lyhyesti päivän kuulumiset, mitäs sitä naapurin kanssa turhia haukkumaan. Yks päivä tein kyllä isännälle ikävän tempun. Tultiin lenkiltä ja oltiin jo kotiristeyksessä tien ylitystä vaille, kunnes näin Paavon. Välttelevät meidän kohtaamista typerykset! Aina jompikumpi osapuoli kääntyy eri suuntaan, mutta mä en olekaan tyhmä. En suostunutkaan liikkuun mihinkään, vaan lähdin pakittaan ja sain kaulapannan irti. Siihen jäi isäntä kuin nalli kalliolle panta ja hihna kourassaan, kun minä poika ryntäsin tien yli Paavon luo! Mitäs minä sitten? No muutamat haukahdukset vaihdettiin ja jäin kiltisti siihen metrin parin päähän istuun, että se isännän köntys pääsee tien yli. Tiedän, ikävä temppu se oli. Tien ylitys tuossa kohtaa on vaarallinen ja toista kertaa en sitä tee.

Mut enkö mä ookin suloinen ja valokuvauksellinen? Vaikea mulle on olla vihainen, vaikka väliin suuttuvatkin kovasti.

Esimerkiksi yks ilta, kun emäntä käytti mut iltapissalla. Kaikki meni hyvin siihen saakka, kunnes tultiin pihaan takaisin. Pellolta tuli joku ihan outo, uusi haju, ja silloin mulla vaan kilahti ja ryntäsin iltahämärässä pellolle. Emäntä kai kipitti crocseissaan perässä, en mä siitä välittänyt. Pellolla näkyi musta ”möntti” joka ei liikahtanutkaan, eli rusakko se ei ollut, eikä kettu, eikä ilves. Oli se jännä tilanne! Siinä mä tuijotin sitä aikani ja sitten möntti alkoi pitämään. Ihmeellistä, kurnutusta, joka koveni ja koveni ja sitten sähisi kunnes ampaisi juoksuun. Tai eihän se juosta jaksanut, köntysti kuitenkin läheiseen peltolampeen, vaikkei mua olis tarvinnut pelätä. Varmaan se pelästyi emännän huutoa kun se tuli pilaan koko homman. Yritin kovasti tutustua, mutta ei se möntti ymmärtänyt, vaan oli vihainen kuin mikä. Pakko mun oli juosta takaisin kotiin kun emäntä huusi naama punaisena. Nyt saa hävetä sitä lenkillä. 

Kotona vasta riemu puhkes, kun olin mukamas ”vähän” kuraantunut (no olin mä kai ”vähän” ja aika täynnä niitä takiaisen piikkejäkin) siinä peltolammella. Kellokin oli miltei yksitoista, mutta pesu oli (taas) edessä. Emäntä oli niin vihainen etten antanut sen pestä mua. Olis pessy kuitenkin kurasyöpössäkin jääkylmällä vetellä, joten pikkuveikka pesi mut.  Selvisi, että olin kohdannut supikoiran, joita täällä kulkee iltahämärissä aikalailla. Niistä voi pahimmassa tapauksessa saada jonkun taudin, joten ei saa kuulemma mennä lähelle. Köniini mä siltä sainkin, ei se halunnu tehdä tuttavuutta. Kostoksi yöpesusta emäntä ei päästänyt mua märkänä yläkertaan nukkuun, vaan jätti yksin alakertaan.

No ei se mua kauaa haitannut. Vierashuoneen sänky oli vapaana, joten mikäs sen parempi nukkua pehmeällä runkopatjalla, kuin yläkerrassa karvamatolla. Siitäs sait!

Mä oon saanut paljon uusia kavereita. Iso Reetu on ok. Se on jo 10-vuotias labbis uros, vanha herra. Pikku-Reetusta en niin tykkää. Se on 3- vuotias cairnterrieri uros ja niin kovasti olevinaan isoa. Se yrittää pomottaa, vaikka on pieni rääpäle. Ihan mukava se silti on, pitää ymmärtää, että sen täytyy yrittää näyttää isojen seurassa isommalta kuin on.

 Pikku-Reetu ja mä

Iso-Reetu ja mä

Kesäkuussa mä olin hoidossa isukin, Urhon, ja veljen, Cesarin, luona Luopioisissa. Hyvin meni, vaikka nekin yritti mua pomottaa alkuun. Mä kun oon vähän arka. Kyllä mussa on isukin näköä – ainakin yhtä paljon mussa riittää karvaa! Mun todella paksu karvaturkki on varmaan siltä peritty. Oon mä toki veljenkin näköinen, se on vaan pienempi kuin mä.

Isukki Urho

Minä ja veli Cesar (arvaa kumpi on kumpi)

Meillä kävi elokuussa vieraita, Esko ja Inkku tuli mun emon Solen ja siskon Jaden kanssa. Oli todella kiva nähdä! Kyllä mä varmaan vielä tunnistin kummatkin, kun niin tuttavallisia olivat.

Minä ja emo Sole (oonpa mä iso!)

Sisko Jade ja mä

Minä taas jonkun kuralenkin jälkeen pestynä. Eivät päästä mua märkänä sisälle, joten lokoillaan sitten terassilla.

Elämä täällä on välillä rankkaa. Auton pesun jälkeen simahdin suoraan auton viereen.

Mulla on ikioma säbäpallo, jolla leikitään vain sisällä. En mä sitä hevin irti anna, siitä kun saa niin hyvin kiinni. Tennispallot mä oonkin pihalla onnistunut jo hukkaan kaikki. 

Mulla on myös oma sohvatuoli, jolla muut ei (enää) oikein tykkää istua, enkä mä antaiskaan. Isolle Reetulle ärähdin, kun yritti vallata paikan, mutta pikku-Reetun päästin, kun se on niin rääpäle.

Nyt vasta ihme elukat tuli pellolle! Mä huomasin ne kyllä heti ja pidän vahtia takaterassilla, jos ne vaikka tulee tänne?! En kuitenkaan uskalla yksin rynnätä enää pellolle. Oon jo oppinut, että huutoa siitä tulee ja vievät sisälle. Käytiin emännän ja pikkuveikan kanssa viemässä kuivaa leipää ja omppuja niille. Kolme isoa hevosta, on ne hurjia! Mä ihan tärisin, kun pikkuveikka piti mua kun emäntä syötti niitä. Suomenheppa on todella suloinen, siitä mä tykkään. Kyllä mä niihin vielä totun.

Yksi asia missä kovasti mua kouluttavat, on Irman (naapurin malinois) ohitus. Emännällä meinas (taas) mennä hermot mun kanssa kun Irma oli pihalla aitauksessaan ja oltiin menossa lenkille. En mä voi sille mitään, kun Irma kiinnostaa niin kovasti, onhan se narttu. Mä teen yllätys hyökkäyksiä, jos vaikka pääsisin vapaaksi. Tällä(kin) kerralla emäntä osasi varautua ja otti flexin ihan lyhyeksi ja siinä mentiin rinta rinnan emännän hokiessa nätisti ja sivulla. Mitä sitten? Parhaani yritin hyökkiä, mutta emäntä ryökäle päättikin, että mennään takasin päin vähän matkaa ja tullaan uudelleen ja uudelleen. 

Lopulta alkoi jo kyllästyttään sen vetkuttelu ja hokeminen, makupalat toki pistelin suuhuni. Annoin lopulta periksi, eihän sitä jankkaamista ja pakittamista ikuisuuteen jaksa ja mentiin todella esimerkillisesti pyörätielle. Siinä sitten emännällä oli selittäminen naapurin sedälle mun kouluttamisesta, kun oli siinä aikansa mua höykkyyttänyt. Aattelis nyt ees mitä naapurit aattelee musta. Sitä paitsi kyllä mä osaan, jos vaan haluan. Joskus mä vähän temppuilen vaan kiusallani, kun tiedän, että antavat mulle makupaloja kun mukamas kouluttavat. Sainpahan tuolla kertaa pidemmän lenkin kun emäntä ei jaksanut Irman ohittamisrumbaa enää takaisin tullessa, joten tultiin toista kautta, hah!