Aurinkorinteen elämää nimi tulee tonttimme nimestä. Sellainen kun piti keksiä lohkomisen yhteydessä. Talon paikka oli osittain pikkuisen rinteen päällä ja hyvin aurinkoisella paikalla, joten siitä nimi. Toisekseen mielikuvitukseni ei oikein suostunut laukkaamaan keksiessäni nimeä blogille. Katsotaan jatkuuko blogi-innostukseni tästä eteenpäin laidasta laitaan aurinkorinteen vaiheita kuvaten tai vaikka reissublogin merkeissä. Mikäli ehdin kirjoittelemaan, odotettavissa ei ole super iloisia kuvauksia reissuistamme, tai elämästämme, vaan pikemmin itseironisia kuvauksia jokapäiväisistä tapahtumista. Reissumme ovat olleet mahtavia, mutta tapahtumarikkaita ja opettavaisia - kuten elämämme yleensäkin.
Tänään selvisi eräs jonkin aikaa meitä mietityttänyt asia nimittäin se, kuka käy syömässä työhuoneen eteen pusikkoon viedyt leipien jämät (kun ei ole tullut hevosille vietyä). Mika sattui iltahämärässä näkemään supikoiran nuuskimassa kyseisellä paikalla. Ei sitten olleet kettuja, joita en ole pitkään aikaan nähnyt.
Tämä selittänee miksi minä istun työhuoneessani yömyöhällä koneeni ääressä tuijottaen välillä pihalle :-) Tosin näen vain noita riivatun rusakoita, jotka käyvät oikein ilakoimassa minulle syötyään jälleen kerran (verkolla suojatun) rautatieomenapuuni. Tosin puu voitti tälläkin kertaa, oksat typistettyinä, joten periksi ei anneta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti