Missä mättää, kun kaiken pitäisi olla hyvin, mitään ei puutu (?), koulu sujuu hyvin, kavereita riittää, harrastuksiakaan ei ole liikaa? Sitä tässä ollaan pohdittu viimeiset kaksi kuukautta.
Tilanne on nyt se, että huomenna mennään päivystyksen kautta Taysiin vuodeosastolle, koska ruoka ei edelleenkään mene alas. Tai meneehän sitä, muttei riittävästi. Kovasti on yritetty viikon ajan, mutta paino ei ollut tämän päivän punnituksessa grammaakaan vaan pysynyt samassa. 29.6 kilossa pysytellään, eikä leposyke ole noussut yhtään 42:sta..
Nyt on niin tyhjä ja avuton olo. Mitä ihmettä voisi itse tehdä? Toista kun ei voi pakkosyöttääkään.
Pirpanalle ei oikein edes jäätelökään kelpaa ja vaikka mitä ruokia yrittäisi tehdä, menee vain pieni määrä alas. Salaatti sen sijaan on herkkua - ja sehän tunnetusti "täyttää" mahan.
Jännä juttu, että jaksaa huolehtia kyllä muiden syömisestä, siis että muilla on riittävästi. ja että kaikki varmasti syövät samaan aikaan.
Nyt on oltu viikko täydellisessä liikuntakiellossakin - ei ole tramballe asiaa, ei uimaan, ei kävelylenkille. Hieman on annettu sulkkista pelata, mutta siinä se liikkuminen onkin. Tämän kesän Stadium Sports Camp leiri ja monet jalkkisottelut jäävät väliin, harkoista puhumattakaan.
Edelleenkään en ole lukenut yhtäkään anoreksiasta käsittelevää kirjaa (sitä vaan elää päivä kerrallaan TAYSista saatujen ohjeiden mukaan), joten suuret kiitokset nille kavereille, jotka ovat valistaneet asiasta ja kertoneet tuttaviensa kokemuksista. Siis selviytymistarinoista yms. Anoreksia ei nykyisin ole vain tyttöjen ongelma, se on käynyt selväksi. Mutta kun se osuu omalle kohdalle, omalle pojalle, on se aivan käsittämätön isku.
Jos jotain positiivista näkee asiassa, niin pirpana A on pyöräillyt miltei joka päivä 5-6 kilsaa mennen tullen kavereilleen yhtään valittamatta! Kotona kun ei ole koskaan mitään tekemistä - varsinkin nyt kun on taas konekiellossa. Miten voi identtiset kaksoset olla noin erilaiset?
Niin ja liikkuuhan meidän pihalla jo päiväsaikaankin pullea supikoira. Mikäs sen liikkuessa, kun on varma leipäbaari miltei joka toinen ilta. Rohkeammaksi tuntuu käyvän päivä päivältä.
Elämä jatkuu enkä epäile etteikö tästä selvittäisi - vaikkakin nyt joudutaan TAYSin kautta ottaan vauhtia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti