Koiran elämää ja hyödyn maksimointia

Saavuin lauantaina aivan outoon paikkaan. Vastassa oli onneksi jo kerran tavatut ihmiset. Sitten emäntä ja isäntä lähtivät, ja yllätyksekseni jättivätkin minut tänne! No ei se mitään, päätin ottaa kaiken riemun irti ja hyödyntää uutta perhettä. Pääsinkin heti lenkille pellolle juoksentelemaan, mutta eivät pöhköt uskaltaneet päästää mua irti. Enhän mä minnekään olisi karannut, olisi ruoka jäänyt saamatta. Koko päivä ja ilta oli vähän orpo olo, en tiennyt mitä tehdä ja missä olla, joten riehuin sitten koko illan, jotta sain riittävästi huomiota osakseni. Alkoivat jo vähän hermostua mun touhuihin, mutta täälläpä eivät voi laittaa mua yksin pihalle jäähylle kuten Sastamalassa tekevät, kuin ei ole aidattua pihaa, haha!

Yrittivät keksiä mulle kovasti touhuttavaa ja antoivat tuollaisen dominopelin, jonne laittoivat herkkuja sisälle. Kyllähän mä varmaan olisin osannut avata luukkuja, mutta en nyt heti viitsinyt näyttää miten viisas olen. Ehtiihän sitä, ja miksi olisi nähnyt vaivaa, kun sain herkkuja helpommallakin?

Onneksi toin mukanani lempilelun. Koska perheessä on neljä jäsentä, eivätkä ole vielä hiffanneet kuinka kauan jaksan oikein leikkiä tuon kanssa, olen saanut leikkiä todella paljon. Katsotaan kauanko menee kunnes tajuavat, ettei mun kanssa tarvitse leikkiä koko päivää J

Sain uuden lelunkin, keltaisen tennispallon, yes! Siinä vasta lelu! Matot saa kyytiä ja varsinkin parketti, sen mitä siitä on edellisen koiran jälkeen jäljellä. Mäpäs en kuitenkaan anna palloa hevin takaisin. Muistavatpahan sitten ne makupalat. Pihalla on kyllä paljon parempi juosta pallon perässä, ja vielä parempi juosta jonnekin jorpakkoon pallon kanssa ja tiputtaa se sinne parempien hajujen perässä. Hakekoot itse pallonsa, saavatpahan liikuntaa.

Täällä on kolme lintujen ruokintapaikkaa ja kaksi niistä on todella kiinnostavia. Ne on varmaan ne oravat, joiden haju kiinnostaa, mutta ovat niin vikkeliä etten saa niitä kiinni. Naapurin Paavosta en kovasti välitä. Siellä se musta nallekarhu haukahtelee pihalla, mutta ei uskalla tulla edes tontin rajalle. Kai sitä voisi käydä moikkaamassa joskus.

Sunnuntaina älysivät päästää mut jo vapaaksi pihalla. Enhän mä minnekään uskalla lähteä ja pihassa ne lintulaudat kiinnostaa enemmän. Käytiin Mustissa ja Mirrissä hakemassa mulle ruokaa, heijastinliivi ja pari luuta ja sain oikein oman kanta-asiakaskortinkin sinne. Se tietää, että pääsen nuuskiin sinne herkkuluita useamminkin!  Täällä on iltaisin tosi pimeetä. Iltalenkki tehdään taskulampun kanssa, ja nyt on käytettävä vielä heijastinliiviäkin, höh!

Pallo sulle, herkku mulle (tai tuu ite hakeen pallos)

Viidentenä päivänä aloin tajuaan paremmin, että naapurissakin on koira. Kyllä mustakin ääntä lähtee, sen isäntäväki sai kuulla. Luulivat jo, että olen niin arka, että pelkään omaa ääntäni. Mutta lähtee sitä ääntä Paavostakin. Ihmetyttää mikseivät jo vie tutustuun Paavoon.

Johan alkoi tapahtua, mutta piti alkaa korottaan ääntä. Kyllä mäkin haukkua osaan, jos vaan viitsin, ja kun Paavon kanssa tarpeeksi haukuimme, saivat vihdoin sovittua tapaamisen pellolla. Hyvinhän se meni, Paavokaan ei räyhännyt lainkaan. Mä olen vielä vähän arka vieraille, mutta kyllä mun piti vähän ärähtää Paavolle kun liian hempeäksi rupesi. Tunti me jaksettiin pihalla juosta. Pihassa Paavoa tosin kiinnosti enemmän hajut ja mun tennispallo. Kyllä siitä varmaan kaverin saa kunhan totutaan kunnolla toisiimme, eikä se veisi mun palloa koko ajan kun ei tuo sitä edes takaisin. Onhan se iso köriläs, noin 55 kiloa! On kuulemma nöffin ja hovawartin sekoitus. Mut punnittiin Mustissa ja Mirrissä, ja painoin ”vain” 37 kiloa.

Mä oon saanut olla todella paljon pihalla, ja pojatkin on jaksaneet leikkiä mun kanssa. Mä jaksaisin kyllä vetää köyttä ihan loputtomiin, muut vaan kyllästyy liian nopeasti.

Tänään näin naapurin Irmankin, tosin vain ohi mennen kun mentiin lenkillä ohi. Irmalla on pihassa iso häkki, jossa se on päivät ihan yksin. Irmaa voisi joskus mennä moikkaan, se on ihan nätti narttu ja taitaa olla samanikäinenkin kuin mä.

Mä oon alkanut nyt hieman haukkuun joka kerta kun pääsen pihalle. Täytyyhän mun ilmoittaa Paavolle, että tulin pihalle. Naapurikin ihmetteli kun mä en hauku lainkaan vaikka Paavo haukahtelee. Kyllä musta vahtikoirakin vielä tulee.

Mua on viety lenkille välillä kylillekin, jotta näkisin muitakin koiria. Täällä on harjulla tosi kivoja koirapolkuja ja onhan se vaihtelua välillä ja uusia hajuja.

En ole ikävöinyt enää yhtään nyt kun olen testannut kaikki sohvatuolitkin (hyvin mahdun nukkuun niissäkin) ja sohvan. Joka paikka on nyt mun karvoissa, eivät jaksa enää imuroida joka päivä kun ei siitä taida apua olla. Oma yöpetikin on löytynyt isännän puolelta karvamatolta. Isäntä kun herää aamulla muutoinkin jo aikaisemmin ja jos ei herää, mä herätän sen. Yritin alkuun herättää emäntää aamulla kuuden aikaan, mutta se ajoi mut pois ja jatkoi nukkumistaan. Poikiakin oon käynyt herättämässä, etteivät nuku lomalla liian pitkään.

Hyvin täällä menee, älkää musta huolehtiko. Enemmän mua huolestuttaa kuka ulkoiluttaa isäntää ja poikia kun mä tuun sunnuntaina kotiin takaisin. Emäntä kyllä pärjää kun ramppaa kuntosalilla. Niin ja mitäköhän Paavo mahtaa aatella, kun kukaan ei enää haukukaan vastaan?

Sunnuntaina nähdään! Mitenköhän se mun 13-v. kaveri on siellä pärjännyt ilman mua? Tosin olenpa saanut olla itseni herra nyt, kun se ei ole ollut pitämässä jöötä :-)