Uusia tuttavuuksia ja pelottavia otuksia

Siitä taitaa olla jo kolme ja puoli kuukautta kun olen asustellut uudessa kodissa. Aika menee kumman nopeasti. Enää en oo viitsinyt karkaillakaan. Paikat on tulleet sen verran tutuiksi ja olen oppinut rajat minne saa mennä. Emäntä väliin jo hermostuu kun en mene aamupissalle omaan metsikköön vaan jään nököttään aivan oven eteen portaille, että se tulee ulos ja vie mut lenkille kuuden jälkeen aamulla. Herääpähän sekin, kun joutuu tekeen virkistävän aamulenkin! Isännältä hajosi nilkka, eikä se ole pystynyt käveleen mun kanssa yhtään. Viikon se ryökäle vaan makasi. Nyt se on pikkasen yrittänyt tehdä ihan pieniä lenkkiä mun kanssa, mutta kun se klonkuttaa niin hitaasti, että mulla menee hermot sen kanssa.

Täällä on rusakoita todella paljon. Yksikin aamu, kun emäntä vei mua aamulenkille, ja käännyttiin tuossa lähellä y-risteyksestä oikealle, niin rusakko nökötti metrin päässä keskellä tietä. En tiä kumpi sen huomasi eka. Minä varmaan, koska riuhtasin itseni vauhtiin ja emäntä päästi siinä vaiheessa jo flexistä irti, jottei ollut rähmällään hiekkatiellä. Ja mitä teki rusakko? Se pirulainen hyppäsi siltä istumalta kuin kenguru naapurin metrisin lauta-aidan yli jättäen mut tyhmänä töllöttään mihin se hävisi. Siinä sitten ihmeteltiin ja jatkettiin nuuskien matkaa.

Emäntä vei mut vaihteeksi tosi hienolle lenkille kymmenen kilsan päähän. Unelmalenkki, rauhallinen metsätie, ei yhtään autoja (mä sit rakastan autoja!) eikä tosin toisia koiriakaan, mutta kyllä oli hajuja! Rusakoista hirviin ja ties mitä muuta. Talossa oli kaksi kania. Ihme otuksia ja pelottavia! Enhän mä uskaltanut mennä edes lähelle. Pikaseen kävin nuuskasemassa verkkoa kun kani oli piilossa. Mitähän ne tekis mulle? Kyllä ne mua kovasti kiinnosti, mut en tiedä miten niihin oikein pitäisi reagoida. Pitäs päästä tutustuun useampaan otteeseen jos sitten tottuisi.

Eikö oo aika hurjan näköinen? Toinen oli toisessa häkissä, ja ryökäle oli kaivanut maan alle metrin pituisen luolan, jossa se lusmuili. Epistä!

Mä tein tässä yksi päivä aika ilkeän tempun pikkuveikalle, joka haki postia mun kanssa. Naapurin Irma oli pihalla uuden, hienon aitauksen takana. En mä voinut sille mitään, kun kiskaisin täysillä ja pikkuveikka meni nurin postien kanssa, mutta eipä päästänyt irti! Enhän mä olisi muualle karannut kun Irmaa nuuskiin aidan taa, kun sillä on juoksukin. Taisin saada pikkasen huutia ja tuon jälkeen pikkuveikka ei oo mua lenkkeilyttänyt, eikä kyllä ole rapsutellutkaan, niin vihainen se on.

Kyllä naapurin Jaana musta ainakin vielä tykkää ja lenkkeilyttää J Eilen meillä kävi Reetu. Pelkäsivät millainen rähinä syntyy kun Reetu on 10 vuotias uros ja minäkin oman arvoni tunteva uros (tosin mut on leikattu). Mepäs yllätettiin! Eipäs rähisty yhtään. 

Reetu tosin kuseskeli kaikki kukkapuskat läpi, vaikken mä oo saanut niihin mennä, joten menin sitten perässä merkaten. Jos nyt tän kerran… Ja lenkilläkin mentiin flexeissä kuin vanhat kaverukset. Oli siinä muilla ihmettelemistä! Reetu on aika reppana, sitä pitää kans rapsuttaa ihan jatkuvasti, niin kuin muakin. Nyt piti antaa vieraalle vähän tilaa ja joku hajurako piti kuvissa pitää. Ei nyt liian ystävälliseksi heti ekalla kertaa pidä ryhtyä vaikka kiva kaveri olikin.

Mä olen löytänyt jo omat paikkani. Mulla on oma sohvatuoli, jossa istun. Eikä siihen kukaan muu menekään, sen verran olen sen karvannut ja hiekoittanut. Fiksu kun olen, en nouse millekään muulle sohvalle tai sohvatuolille. Tosin siinä tapauksessa taitaisi ollakin peti parvekkeella. Portaitten tasanteella on kans kiva maata. Vilpoiset laatat ja näen siitä moneen paikkaan, erityisesti jos joku tulee sisälle. Paras vahtipaikka!

Palloista tykkään leikkiä kovasti, vaikken aina annakaan irti. Mulla on sisällä oma, vanha säbäpallo, ja pihalla kunnon tennispallot. Yrittävät kovasti opettaa, että mä toisin pallon vielä takaisin. En vaan ymmärrä, miksi mun pitäisi se kiikuttaa takaisin, kun mulle sen heittävät? Onhan niillä useita palloja.

Nyt sitten tempun tekivät! Passittivat mut Luopioisiin isukin, Urhon, ja velipojan, Cesarin, luo muka lomalle. Soile haki mut ja kyllä mua jännitti mennä sen autoon. Mä aristelen outoja koiria kovasti, paitsi naapurin Paavoa ja Irmaa. No, joskus ärähtelen kyllä muillekin, mutta tosi tilanteessa jähmetyn. Nyt mun on opeteltava oleen sukulaisten parissa muutama päivä. Katsotaan mitä tästäkin seuraa...